2021 / 142 min
Dario Argento
Françoise Lebrun
Alex Lutz
Kylian Dheret
Corinne Bruand
Kamel Benchemekh
Nathalie Roubaud
Night Visions -kestosuosikki, euroelokuvan ärhäkkäimpänä provokaattorina tunnettu Gaspar Noé on tehnyt maltillisimman ja kypsimmän elokuvansa. Moni kriitikko on ehtinyt jo nimetä Vortexin myös ohjaajansa koskettavimmaksi tai peräti parhaaksi työksi.
Helpolla auteur-räyhähenki ei päästä katsojaansa tälläkään kertaa. Vortex on vereslihaisessa realistisuudessaan armoton ja siksi vaativa katsomiskokemus. Jos kuvien vietäväksi uskaltaa heittäytyä, lopputulos kouraisee. Ja syvältä kouraiseekin.
Sikäli elokuva on selkeä osa Noé-jatkumoa, että luupin alla ovat äärikokemukset. Niihin lukeutuvat niin muistinmenetys kuin kuolema, joka on hyvin vähällä kolkuttaa Vortexin kahden keskushenkilön ovelle hetkenä minä hyvänsä.
Heikkenevän fyysisen kuntonsa kanssa kamppaileva elokuvakriitikko (giallo-ohjaajaikoni Dario Argento) ostaa omassa mielessään työminälleen jatkoaikaa kirjahankkeella, joka pitää eläkeläisen kiireisenä. Samaan aikaan psykiatripuoliso (ranskalaisen elokuvan "kansallisaarteeksikin" tituleerattu Françoise Lebrun) on niin pahasti dementoitunut, että yhteiselo pienessä pariisilaisasunnossa alkaa muuttua päivä päivältä mahdottomammaksi.
Noén kamerat seuraavat matkaa kohti vääjäämätöntä intiimisti lähietäisyydeltä. Molemmat päänäyttelijät tekevät hyytävän hienoa työtä, eikä ylimääräisiä alleviivauksia kaivata. Kuten ohjaaja julisti jo Irreversiblessä 20 vuotta sitten: aika tuhoaa kaiken.